Vihervoimistelijan verkkokurssi pihasuunnittelun maailmaan

Oletko joskus ostanut kasveja pihaasi ja ne vaan eivät kasva? Vai heititkö rahasi hukkaan kasveihin, jotka kuolivat ja nyt joudut katselemaan rähjäistä risua puutarhasi kauneimmassa kohdassa? Huoli pois, et ole ainoa, jolle näin on käynyt.
Vihervoimistelijan verkkokurssi pihasuunnittelun maailmaan auttaa sinua säästämään selvää rahaa, jonka voit käyttää vaikkapa matkusteluun perheesi kanssa. Lisäksi sen avulla sinulla on enemmän aikaa lukea kirjaa tai maalata tauluja, kun puutarhan kasveja ei tarvitse jatkuvasti olla istuttamassa uusiksi. Miten tämä on mahdollista?
Meille puutarhamyymälässä aiheuttaa harmitusta se, kun asiakas tulee kysymään, miksi joku puu on kuollut, miksi tuija-aita ruskettuu tai miksi nurmikko ei kasva. Ja näin tapahtuu useita kertoja viikossa! Yleensä syy löytyy siitä, että on valittu väärä kasvi väärään paikkaan tai ennen kasvin istuttamista on jätetty tekemättä joku olennainen työvaihe. Koska meitä harmittaa asiakkaidemme puolesta niin paljon, päätimme tehdä kattavan pihasuunnittelukurssin, jonka voit opiskella läpi omaan tahtiisi. Näin et enää tuhlaa rahojasi kasveihin, joilla ei ole edellytyksiä haluamassasi paikassa pärjätä.

Olemme tehneet kurssista pienen maistiaisen, joka on sinulle täysin ilmainen. Tämä maistiainen on kurssin ensimmäinen osa, mutta se ei velvoita sinua ostamaan muita osia (eikä velvoita mihinkään muuhunkaan). Ensimmäisessä osassa kartoitat toiveitasi apukysymysten ja esimerkkien avulla. Kun teet tähän osaan liittyvän tehtävän, voit helpommin jatkaa puutarhasi suunnittelua joko itse verkkokurssin avulla, tai pyytää jotakuta ammattilaista tekemään pihasi suunnitelman valmiiksi tuota tehtävää apunakäyttäen. Ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma on hinnaltaan usein alkaen 1000 euroa, ison pihan suunnitelma voi maksaa useita tuhansia euroja. Tuolla hinnalla saat tietysti laatua ja näkemystä, mutta aina ei ole mahdollisuutta sijoittaa näin isoja summia suunnitteluun.
Siksi Vihervoimistelijan verkkokurssi pihasuunnittelun maailmaan sopii sellaiselle, joka haluaa suunnitella itse, mutta välttää kuitenkin suunnitteluvirheiden aiheuttamat rahanmenetykset. Verkkokurssilla käsitellään seuraavat asiat:
1. Toiveet ja inspiraatio – ideat unelmien pihani taustalla (ilmainen osa)
Tässä osassa ideoidaan ja selkeytetään toiveita pihaan ja puutarhaan liittyen. Ideoimisen apuna on tarjolla apukysymyksiä, joihin vastauksia miettimällä saat selvitetyksi itsellesi, mitä pihastasi toivot. Tämä osio toimii apuna myös, jos olet aikeissa hankkia pihasuunnittelun ammattilaisen suunnittelemaan puutarhaasi.
2. Mittaaminen ja piirtäminen – nyt saa taiteilla
Tässä osassa mittaat pihan suunniteltavat alueet ja piirrät niistä suunnitelmalle pohjan. Mittaaminen on tärkeää, jotta kasvien ja esim. kasvualustan määrä voidaan laskea etukäteen.
3. Pihan olosuhteiden huomioiminen puutarhan suunnittelussa (mm. kasvuvyöhykkeet ja ilmansuunnat)
Tässä osassa opit, mitkä asiat vaikuttavat kasvien selviämiseen tietynlaisissa paikoissa. Tämän jälkeen et enää tee hutiostoksia ja kasvisi selviävät todennäköisemmin vuodesta toiseen, kaunistuen vuosi vuodelta.
4. Kasvualustat ja niiden muokkaaminen
Tässä osassa opit, miten kasvualusta vaikuttaa kasvien hyvinvointiin ja selvität pihallasi valmiiksi olevan maa-aineksen soveltuvuuden niille. Lisäksi opit, miten maa-ainesta voi muokata kasveille sopivaksi.
5. Pihalle kehykset – pensasaidat ja -aidanteet
Tässä osassa opit, millaisia kasveja voi käyttää aitakasveina ja mitä niiden hoidossa kannattaa ottaa jo etukäteen huomioon. Opit laskemaan erityyppisten aitakasvien menekin. Opit myös, miten erilaiset aitaratkaisut vaikuttavat ympäröiviin kasveihin. Varsinaisia aidanrakennustekniikoita ei käydä läpi.
6. Pihan toiminnot paikoilleen – kulkuväylät, terassit, patiot ja kesäkeittiöt
Tässä osassa opit, miten pihan “kovien” elementtien sijoittelu kannattaa tehdä ja mitä on hyvä huomioida ympäröiviä kasveja suunnitellessa. Varsinaista rakennusohjeita ei käydä läpi.
7. Nurmikko – suunnittele oikeanlainen nurmialue käyttötarkoituksen mukaan
Tässä osassa opit nurmikon perustamisen ja erilaisten nurmiseosten soveltuvuuden erilaisiin käyttötarkoituksiin.
8. Puut ja pensaat – puutarhan tukirangat
Tässä osassa opit, miten puut ja pensaat kannattaa puutarhaan sijoittaa ja mitä niiden sijainnissa on hyvä ottaa huomioon niiden itsensä kannalta, mutta myös esim. rakennusten kannalta. Opit myös, miten puiden ja pensaiden avulla voidaan vaikuttaa pihan lämpötilaan ja tuulisuuteen sekä muiden kasvien viihtyvyyteen.
9. Perenna-alueet – lihaa tukirangan ympärille
Tässä osassa opit, miten saat koko kasvukaudelle kaunista katseltavaa ja erilaisia tekstuureja, korkeuksia ja värien kirjoa. Saat myös kattavan listan sopivista perennavaihtoehdoista pihan erilaisiin osiin.
10. Istutusaltaat – millainen allas on kasvien kannalta suosiollisin ja mitä kasveja istuttaa vähemmän suosiolliseen altaaseen
Tässä osiossa opit, millaisessa istutusaltaassa ostamasi kasvit selviävät todennäköisimmin talven yli hengissä. Opit myös, mitä kasveja voi kokeilla, jos ei ole mahdollista muuttaa huonoilla ominaisuuksilla varustettua istutusallasta parempaan. Varsinaisia rakennusohjeita ei käydä läpi.
11. Lammet ja muut vesiaiheet
Tässä osioissa opit, mihin pihan vesiaihe kannattaa sijoittaa ja millaisia vaihtoehtoja niihin löytyy. Lisäksi opit valitsemaan vesikasveja, jotka helpottavat vesiaiheen hoitoa ja joista on myös iloa silmälle.
12. Hyötykasvit puutarhassa – tehdäkö marjapensasalue ja hedelmäpuulehto vai jotain ihan muuta
Tässä osassa opit, mihin hyötykasvit kannattaa sijoittaa mahdollisimman hyvän sadon saamiseksi ja mitä asioita kannattaa huomioida kasvien valinnassa.
13. Ruukkujen käyttö pienessä patiopihassa tai suurten istutusalueiden mausteena
Tässä osassa opit, miten saat ruukuilla tuotua lisää kiinnostavaa katseltavaa puutarhaasi. Opit myös, mitä pitää ottaa huomioon, jos ruukuissa olevista kasveista haluaa iloa useammaksi kuin yhdeksi kesäksi.
14. Parveke- tai terassipuutarha – paljon toimintoja pieneen tilaan
Tässä osassa opit, miten rakentaa mahdollisimman tehokas puutarha pieneen tilaan.
15. Luontopuutarha – miten lisätä isompien ja pienempien eläinten määrää pihalla
Tässä osassa opit, miten ottaa luonnon monimuotoisuus huomioon puutarhaa suunniteltaessa ja hoidettaessa. Pölyttäjähyönteisten määrä on vähentynyt ja jokainen voi auttaa tilannetta omalla pihallaan. Lisäksi opit, miten kannustaa lintuja, sammakkoeläimiä ja nisäkkäitä viihtymään pihallasi.

Verkkokurssimateriaalina on tekstejä, kuvia ja videoita. Lisäksi osissa 2-15 on kommenttikentät, joissa voi kommentoida ja kysyä omaan suunnitelmaasi liittyviä tarkennuksia.
Vihervoimistelijan verkkokurssi pihasuunnittelun maailmaan osat 2-15 ovat käytössäsi heti kurssin ostaessasi. Jos kurssiin lisätään myöhemmin uusia osia, saat ne käyttöösi ilman lisämaksua.
Kurssin hinta on vain 179 €.
Osta Vihervoimistelijan verkkokurssi pihasuunnittelun maailmaan TÄÄLTÄ ja lakkaa heittämästä rahojasi hukkaan pihan suunnitteluvirheiden vuoksi!
Voit kokeilla ilmaista maistiaista kurssille TÄÄLLÄ. (Ei siis velvoita ostamaan loppukurssia.)