Istuttamisen ABC – ja vähän päälle

30.5.2023

Keväisin moneen puutarhaihmiseen iskee puutarhahulluus. Se alkaa usein suunnitelmien teolla, kasvilistojen selailulla ja säiden lämpenemisen odottelulla. Saattaapa joku pahimpaan viherkaipuuseen hamstrata kotiinsa viherkasvejakin, vaikka on itselleen luvannut, ettei niitä tarvita yhtään lisää. Väistämättä jossain vaiheessa tulee myös aika, kun pääsee työntämään lapion (ja kädet) multaan ja toteuttamaan talven ja kevään aikana tehtyjä suunnitelmia.

 

Miten istutetaan kasvi?

 

Auton takakontti on täynnä havuja, lehtikasveja ja perennoja. Mitäs niille pitikään tehdä? Olet ostanut jollakin summalla kasveja ja toivottavaa on, että ne viihtyisivät pihalla ja alkaisivat kasvaa.

Puutarhatyökaluja
Millainen kuoppa kasville

1. Paikan valinta: laita varjopaikan kasvit varjoiseen pihamaan kolkkaan ja auringonpalvojat sinne, mihin aurinko paistaa eniten. Kysy kasvien ostopaikasta neuvoa sopivan paikan valitsemiseen.

2. Riittävä kuoppa: istutuskuopan syvyyden tulee olla vähintään kaksinkertainen istutettavan kasvin ruukun syvyyteen ja leveyteen verrattuna. Isommilla puilla tämä voi tarkoittaa metrin syvyistä ja levyistä kuoppaa. Kuoppa kannattaa kastella läpimäräksi ennen kasvin istuttamista. Näin vettä on tarjolla syvemmällä ja kasvin juuret hakeutuvat oikeaan suuntaan (alaspäin).

3. Hyvä kasvualusta: mitä suurempi kasvi on täysikokoisena, sen syvempi multakerros tarvitaan. Möyhennä ja paranna maata lisäämällä sinne eloperäistä ainesta (puutarhamultaa, kompostia, lehtikariketta), jotta kasvien juuret pääsevät kasvamaan tehokkaasti. Havut (pääasiassa katajat ja männyt), alppiruusut, atsaleat ja hortensiat sekä muutamat muut tarvitsevat happaman kasvualustan. Käytä niille siis hapanta multaa. Isolle puulle multaa saattaa tarvita useamman säkin.

4. Kuopan täyttäminen: kuoppaa täytetään uudella mullalla ennen kuin kasvi asetetaan kuoppaan. Oikeaa täyttömäärää kannattaa testata. Kun kasvin asettaa kuopan pohjalle, uuden mullan päälle, juuripaakun yläreuna on aavistuksen verran (pari senttiä) maanpinnan tason yläpuolella. Älä siis istuta kasvia syvemmälle kuin se on kaupasta ostetussa ruukussa ollut. Etenkin puuvartisten kasvien kanssa tämä on tärkeää. Puun kuori ei ole tarkoitettu olemaan maan alla. Kuori alkaa lahota ja sen seurauksena puu kituu ja kuolee todennäköisesti vuosien saatossa. Poikkeuksia ovat jotkin ruusut ja köynnökset, jotka istutetaan syvemmälle kuin ne ovat istutusruukussa olleet. Perennat eivät ole niin herkkiä liian syvään istuttamiselle, mutta esim. pioni ei kuki, jos se on istutettu liian syvälle. Kun kasvi on oikeassa syvyydessä, ota kasvin muoviruukku pois (ellet ottanut jo aiemmin), aseta kasvi kuoppaan ja täytä kuopan reunat mullalla. Tiivistä multaa, mutta älä tallo voimakkaasti, sillä muutoin juuret voivat vahingoittua. Lisää multaa myös maanpinnan päälle siten, että juuripaakku ei jää näkyviin. Lievään kumpuun istuttaminen parantaa yleensä kasvien talvenkestävyyttä, kun vesi ei jää lammikoitumaan ja jäätymään juurien ympärille.

5. Puun tukeminen: jos istutit puun, nyt on aika tukea se. Tukemiseen tarvitaan yksi – neljä tukitolppaa, jotka voivat olla esim. aitatolppia tai muita tukevia keppejä. Pienelle puulle riittää yksi, isokokoinen saattaa tarvita neljäkin tolppaa. Tolpat upotetaan maahan puun lähelle ja tarvittaessa ne katkaistaan sen pituisiksi, että ne eivät yllä puun latvuksen sisälle. Sopiva etäisyys on n. 30 – 70 cm rungosta, hieman puun latvuksen koosta riippuen. Tolppaa ei saa painaa juuripaakun läpi. Puun runko sidotaan venymättömällä, litteällä sidoksella, esim. tervanauhalla latvuksen alapuolelta. Sidokset tarkistetaan mieluusti pari kertaa kasvukaudessa ja niitä löysätään tarvittaessa, jotta sidos ei pureudu rungon sisään. Tukitolpat pitävät juuripaakun paikallaan, jotta juurtuminen voi alkaa. Jos juuripaakku pääsee heilumaan tuulen takia, uudet juuret eivät pääse kehittymään, kasvu ei voi alkaa ja puu saattaa kärsiä kuivuudesta.

6. Kastelu: kastele istuttamiasi kasveja ainakin ensimmäisen kasvukauden ajan. On parempi kastella kerran tai pari viikossa kunnolla kuin vähän joka päivä. Käden voi työntää multaan ja kokeilla, onko multa kosteaa syvemmältä. Jos kosteutta on vain pinnalla, kasvi kasvattaa juuret pintaan ja kuivina aikoina tarvitsee tulevaisuudessakin jatkuvaa kastelua. Kun kastelulla vesi saadaan syvälle, juuret hakeutuvat myös sinne, jolloin kuivina aikoina kasvit voivat käyttää syvemmällä olevia vesivarastoja ja puutarhurin työ helpottuu.

7. Odotus: kasvit kasvattavat yleensä ensin juuria ja vasta sitten maanpäällisiä osia. Odota siis rauhassa kasvua. Perennat kukoistavat yleensä vasta seuraavana kasvukautena (jos olet tehnyt aiemmat kohdat oikein) ja puut ja pensaat sen jälkeen, kun ne ovat ensin kunnolla juurtuneet. Tähän voi mennä muutamakin vuosi.

Kaada vettä kastelukannulla

Kasvien kanssa puuhastelu muuten laskee verenpainetta ja vähentää elimistön stressihormoneja. Ja jotta myöhempiäkään sydämentykytyksiä kasvien takia ei ilmaantuisi, kannattaa aikaa ja vaivaa käyttää istutusvaiheessa. Näin kaikki on myöhemmin helpompaa.

(Kirjoittanut Riina)